torstai 27. elokuuta 2009

Reissussa Netti-Nyssen Internet-roudarina ja Langattoman Tampereen lämppärinä

Arch Red on pieni asiantuntijayritys, jolla on tietenkin omat tuotteensa, omat palvelunsa sekä niiden ympärillä pyörivä tutkimus- ja tuotekehitys, mutta ne eivät ole ainoita asioita, joita yrityksessä teemme. Meillä on myös omat harrastusprojektimme, joita tulee tehtyä joskus osittain firman ajalla ja joskus omalla vapaa-ajallakin. Ideana on, että ihan kaikkea ei tehdä pelkästään rahan vuoksi, vaan joskus on vain mukava tehdä asioita, jotka ovat hienoja, haastavia ja yksinkertaisesti hauskoja.

Netti-Nysse on meille yksi tälläinen projekti. Olemme tehneet yhteistyötä Netti-Nyssen tiimin kanssa jo pitkään ja kun minua kysyttiin mukaan huolehtimaan Nyssen keskuspalvelimesta ja Internetin järjestymisestä Netti-Nyssen Euroopan kiertueeella, ei tarvinnut niin hirveän paljon vastustella ennen kuin suostuin mukaan.

Täällä sitä sitten ollaan, jossain Venetsian lähellä, matkalla Milanosta Ljubljanaan ja kirjoitellaan bussin taka-auditoriossa etukäteen valmiiksi tätäkin blogipostausta.

Tehtävänä on sekä huolehtia bussin palvelimesta että Internet-yhteyksistä myös Langattoman Tampereen edustajana esitellä tamperelaisen avoimen ja yhteistoiminnallisen yhteisöverkon ideaa sekä yrittää löytää uusia ideoita, kontakteja ja yhteistyömahdollisuuksia kaupungeista matkan varrelta. Ehkäpä osassa noita kaupunkeja on jo omia yhteisöverkkoprojekteja suunnitelmissa, menossa tai jo valmiina ja voisimme parhaassa tapauksessa saada sovittua vaikka yhteisöverkkojen tunnusten toimimisesta ristiin täällä maailmallakin.

Karri Huhtanen (Arch Red Oy)
Internet-roudari

maanantai 10. elokuuta 2009

Vierailijapalvelin 2.6.1 julkaistu

Uudessa versiossa on yksi uusi ominaisuus sekä joukko pieniä parannuksia. Uutena ominaisuutena on vierailijatunnuksen keston määrittely.

Mitä keston määrittely tarkoittaa? Tunnus voidaan tehdä esimerkiksi siten, että se on voimassa joulukuun 31. päivään saakka, ja sen kestoksi määritellään 24 tuntia. Tunnus sulkeutuu päivän kuluttua siitä kun sitä ensimmäisen kerran käytetään. Ensimmäinen käyttö voi tapahtua milloin vain ennen joulukuun loppua.

Kesto voitiin määritellä jo aikaisemminkin nimettömille tunnuksille, mutta nyt se voidaan asettaa myös henkilökohtaisille tunnuksille.

Uusinta versiota voi testata webin kautta ja RADIUS-protokollalla suoraan verkossa.